sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Hätilän päiväkodin pulmat

Hämeenlinnan Hätilässä on päiväkoti, josta löytyi muutama vuosi sitten homevaurioita. Taloa korjattiin kahteen otteeseen yhteensä lähes miljoonalla eurolla. Päiväkoti on jälleen evakossa, koska alakerrasta on paljastunut hometta.

Lasten vanhemmat ja henkilökunta ovat ymmärrettävästi hyvin tuohtuneita ja ovat keränneet nimiä adressiin uuden päiväkodin rakentamisen puolesta. He eivät usko uuden korjauksen parantavan rakennusta. Tekninen virasto on tehnyt korjaussuunnitelman, jonka mukaan 730.000 euron remontilla talo saataisiin kuntoon.

Minäkään en usko, että ongelmia saataisiin korjattua uudella remontilla. Kysymys ei ole enää rakennustekninen. Se on muuttunut jo psykologiseksi. Miten saada moneen kertaan pettyneet ihmiset uskomaan, että tällä kertaa homeet varmasti poistuvat ja oirehtimiset loppuvat?

Perusturvalautakunnan mielestä olisi rakennettava uusi päiväkoti. Se ei ole määritellyt paikkaa. Teknisen lautakunnan mielestä uusi päiväkoti olisi sijoitettava uudelle asuma-alueelle, joka rakentuu noin kilometrin verran nykyisestä päiväkodista Aulangon suuntaan. Uusi päiväkoti maksaisi noin 1,5 miljoonaa enemmän kuin vanhan remontointi.

Pulmia riittää. Uudelle tontille ei mahdu tarpeeksi suurta rakennusta. Lisää olisi rakennettava muualle. Sekin taas maksaa. Sijaintikaan ei ole yhtä hyvä kuin nykyisen päiväkodin.

Mitä tehdä vanhan päiväkodin rakennuksille? Löytyykö järkevää käyttötapaa tai tarpeeksi maksavaa ostajaa?

Rakennuksen purkaminen ja uuden päiväkodin rakentaminen nykyiselle paikalle ei ole järkevä vaihtoehto, koska sekin tontti on tarpeeseen nähden liian pieni. Kaavamuutos veisi aikaa ja valitukset vielä lisää.

Tällaisia päättäjä joutuu pähkäilemään. Löydä näistä sitten järkevin vaihtoehto ja pian. Pula uusista päivähoitopaikoista on alueella huutava.

Ei kommentteja: