torstai 21. elokuuta 2008

Tsekkoslovakian miehityksen muistopäivänä

Tsekkoslovakian miehitys elokuun 21. päivänä 1968 oli kenties elämäni järkyttävin kokemus. Sinä päivänä murenivat käsitykseni aatetoverieni yhtenäisyydestä ja solidaarisuudesta toisiaan kohtaan.

Olin siihen aikaan töissä helsinkiläisessä matkatoimistossa ryhmämatkajärjestäjänä ja olin varsin paljon tekemisisssä tsekkoslovakialaisten matkatoimistojen kanssa. Olin myös käynyt muutamia kertoja Prahassa ja minulla oli siellä hyviä ystäviä.

Seurasin myös aktiivisesti politiikkaa ja olin tullut valituksi vuoden 1968 alussa Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton työvaliokuntaan. Lukeuduin nuoriin radikaaleihin ja seurasin mielenkiinnolla ja myötämielellä Dubcekin ja kumppanien pyrkimyksiä luoda Tsekkoslovakiaan uutta ihmiskasvoista sosialismia.

Kun sain aamulla kuulla miehityksestä, tuntui kuin taivas olisi pudonnut niskaani. Töihin oli kuitenkin mentävä. Siellä pysyinkin tilanteen tasalla, sillä matkatoimistomme telex suolsi jatkuvasti tietoja Prahan tilanteen kehittymisestä. Meillä oli yhteys prahalaiseen CSM:n nuorisomatkatoimistoon. Se olikin ainoita toimivia kommunikaatioyhteyksiä Suomen ja Tsekkoslovakian välillä.

Iltapäivällä tuli kutsu SDNL:n työvaliokunnan kokoukseen. En voinut lähteä sinne, koska minun oli päivystettävä telexin ääressä. Minulle luettiin puhelimessa miehityksen tuomitsevan julkilausuman teksti ja hyväksyin sen epäröimättä. Näin olin ensimmäisten joukossa ottamassa kantaa miehitystä vastaan. Tämä on dokumentoituna Reijo Viitasen 1994 toimittamassa kirjassa "Punainen aate sininen vaate, SDNL 50 vuotta".

Mainittakoon, että pääsin käymään Prahassa heti syyskuussa kansainvälisessä nuorisomatkatoimistojen kokouksessa, joka järjestettiin epävakaasta tilanteesta huolimatta. Tunteet olivat vielä pinnassa. Kokouksen ja hotellin henkilökunta kantoi rintamerkkiä "Auttakaa meitä". Sain tuoretta tietoa myös tsekkiläisiltä ystäviltäni, joille ei onneksi ollut tapahtunut mitään henkilökohtaisesti ikävää.

tiistai 19. elokuuta 2008

Tanskasta mallia

Olin loppuviikolla Hämeenlinnan perusturvan reissulla Kööpenhaminassa tutustumassa sikäläiseen vanhustenhuoltoon. On kerrankin sellainen tunne, että matkasta oli todellista hyötyä emmekä tuhlanneet turhaan veronmaksajien rahoja. (No meni siinä omiakin, sillä osan ruokailuista jouduimme maksamaan itse ja Köpis on pirun kallis kaupunki pienituloiselle suomalaiselle eläkeläiselle.)

Vaikutti siltä, että Tanskassa vanhustenhoito perustuu meikäläistä enemmän ikääntyneen ihmisen oman tahdon ja valintojen kunnioittamiseen ja huomioon ottamiseen. Vanhuksia ei kutsuta potilaiksi, hoidokeiksi tai asiakkaiksi vaan kansalaisiksi. Ja kansalaisillahan on kansalaisoikeudet.

Varsinaisena matkamme tarkoituksena oli perehtyä kokemuksiin tilaaja-tuottajamallista, jota meillä ollaan ottamassa käyttöön ja joka on ollut Tanskassa käytössä jo vuosien ajan. Isäntämme esittelivät sitä perusteellisesti ja mikä parasta, eivät peitelleet kritiikkiä mallin soveltamisessa havaituista epäkohdista.

Erityisiä hankauskohtia näyttää olevan tilaajan ja tuottajien välisessä tiedonkulussa molempiin suuntiin sekä palveluja jäykistävän byrokratian lisääntymisessä. Esimerkiksi kotihoidon palvelut oli jaettu peräti 105 yksittäiseen tehtävään, jotka oli kellotettu ja hinnoiteltu minuutin tarkkuudella.

Minua hämmästytti hiukan, että tanskalaisessa tilaaja-tuottajamallissa ei oltu juurikaan ulkoistettu ja yksityistetty palveluja. Meillähän yksityistämisen lisääntyminen on yhtenä pelon aiheena.

Kööpenhaminan kotipalvelussa oli ollut alunperin muutamia yksityisiä palvelutuottajia, mutta ne olivat kaikki menneet konkurssiin, koska eivät olleet pystyneet järjestämään palveluja annetuilla hinnoilla. Liekö tämä osoitus julkisen palvelun tehokkuudesta vai eivätkö tanskalaiset porvarit ole yhtä innokkaita yksityistämisen ajajia kuin suomalaiset?

lauantai 9. elokuuta 2008

Tuputtaminen yököttää

Alan olla kurkkua myöten täynnä sitä, että joka jumalan juttuun Pekingin olympialaisista on jo kohta vuoden ajan ujutettu toimittajan huolestuminen Kiinan ihmisoikeuksien huonosta tilasta. Alkaa tuntua jo siltä, että kysymyksessä on jonkinlainen rituaali, joka jokaisen toimittajan on täytettävä silloin kun Kiinasta ylipäänsä kirjoitetaan tai puhutaan.

Jos olisin vainoharhaisempi, voisin kuvitella, että heidät on joltakin taholta käsketty tekemään niin. Vai voiko olla kysymyksessä pelkästään lammasmainen toisten perässä kulkeminen?

Silloin kun Putin oli Venäjän presidentti, oli mediassa samantyyppistä kuviota. En juuri nähnyt tai kuullut tiedotusvälineissä hänestä kertovaa juttua, jossa ei olisi mainittu sitä, että hän oli ollut aikaisemmin KGB:n työntekijänä DDR:ssa. Ei ollut mitään väliä sillä, liittyikö tämä maininta mitenkään kulloinkin kyseessä olevaan uutiseen tai Putinin tehtävään Venäjän presidenttinä.

Sanon selkokielisesti sen, että tämä mielipiteeni EI tarkoita sitä, että pitäisin Kiinan ihmisoikeustilannetta hyvänä tai että Putinin tekemisisssä EI olisi ollut arvosteltavaa. Olen kai tullut vain yliherkäksi ylenmääräisesti tuputetulle propagandalle, tulipa se mistä suunnasta tahansa.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Hämeenlinnan päättäjät vähän verkossa

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston nykyiset jäsenet eivät näytä olevan kovinkaan innokkaasti tyrkyllä internetissä. Koklasin kaikki jäsenet läpi ja totesin, että omia kotisivuja tai blogipalstoja on lähinnä istuvilla kansanedustajilla tai viime vaaleissa eduskuntaan yrittäneillä.

Ajan tasalla olevia sivuja löysin Kirsi Ojansuulta (vihr), Satu Taiveaholta (sd) ja Sari Rautiolta (kok). Iisakki Kiemunki (sd) ja Jarmo Mäki-Uuro (kesk) eivät ole päivittäneet sivujaan vaalien jälkeen, mutta olen huomannut, että Iisakki on hyvinkin aktiivinen keskustelija verkossa esimerkiksi Hämeen Sanomien keskustelupalstoilla.

Sähköpostiosoitteet näyttävät olevan kaikilla muilla kaupunginvaltuutetuilla paitsi senioripuolueen pastori-psykologi Martti Salovaaralla ja eläkkeellä olevalla opettaja Terttu Mertasella (kok).

Itse olen pitänyt henkilökohtaisia nettisivuja yllä lähes kymmenen vuoden ajan ja blogien kirjoittamisen aloitin pitkän jahkailun jälkeen nyt kesäkuussa. Pari kertaa olen eksynyt osallistumaan verkkokeskusteluihin.

Uusia verkkopalvelujen muotoja en ole vielä kokeillut. En ole rekisteröitynyt Facebookiin (onkohan se jo pois muodista jos sinne asti ehdin?). YouTubeen voisi lähettää jotain, mutta olen vähän huono tuossa kuvallisessa ilmaisussa.