Vaalit ovat ohi. Kerta kerran jälkeen ne tuntuvat raskaammilta. Eipä silti - tällä kertaa tein töitä ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Hoidin paikkakunnallani ja vähän naapurissakin julisteiden laadinnan ja painatuksen, yhteisilmoittelun suunnittelun ja vielä oman kampanjani.
Päivät seisoin kolmen viikon ajan vaaliteltalla torilla ja illat liimailin lappuja tikkuaskeihin ja lämpökynttilöihin. Siihen päälle kokoukset ja muut palaverit, radiokeskustelut, paneelit ja muut vaalitilaisuudet.
Tämä oli viimeinen vaalitaisteluni. Neljän vuoden kuluttua olen jo yli 70-vuotias ja jos olen silloin jo niin dementoitunut, etten ymmärrä lopettaa, toivon, että porukka pakottaisi siihen.
Oma vaalimenestykseni oli vähintään tyydyttävä. Äänimääräni kasvoi edellisistä vaaleista toistakymmentä prosenttia ja 15. sija 358 hyvän ehdokkaan joukossa on hyvä saavutus.
Olen tietysti pettynyt puolueeni menestykseen valtakunnallisesti ja myös täällä Hämeenlinnassa. Vasemmistoliitto ei pystynyt esittämään selkeää ja uskottavaa muutosvaihtoehtoa, vaikka sen vaalikampanjamateriaali olikin pirteää ja värikästä.
Emme löytäneet riittävästi vetovoimaisia ehdokkaita kovista ponnisteluistamme huolimatta ja kaikki ehdokkaat eivät olleet innokkaasti vaalityössä mukana. On syytä suorittaa myös itsetutkistelua, onko harjoittamassamme kunnallispolitiikassa ollut jotain sellaista, joka ei vedä kannattajia.
Näistä asetelmista sitten rakentamaan uutta Hämeenlinnaa. Kiitos kaikille äänestäjilleni, kilpailijoilleni ja muille tukea osoittaneille!
tiistai 28. lokakuuta 2008
perjantai 24. lokakuuta 2008
Kokemuksesta opittua
Torilla vaalityötä tekevällä tulee olla hyvä itsetunto - muuten voi tuntea itsensä idiootiksi. Toreilla tapaa runsaasti ihmisiä, jotka tietävät tarkalleen, miten asiat pitäisi hoitaa/miten asiat olisi pitänyt hoitaa. Nämä ihmiset eivät ole ehdokkaina eivätkä ole koskaan olleet luottamustehtävissä.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Todellista työtä?
Kuuntelin sunnuntaina iltapäivällä autoradiosta Ylen uutisia. Siinä kerrottiin, kuinka paljon valtuustoehdokkaista on julkisen sektorin palveluksessa. Lukija mainitsi, että kuntien, valtion ja seurakuntien palveluksessa on yli puolet ja todellisessa työelämässä alle 50 % ehdokkaista.
Siinäpä oli terveisiä esimerkiksi lastentarhojen tädeille, poliiseille, opettajille, siivoojille, tuomareille, kaatopaikanhoitajille, sähkömittarinlukijoille, kunnantoimiston kanslisteille, rakennustarkastajille, tiehöylänkuljettajille, diakoneille, päihdetyöntekijöille, suurtalouskeittäjille ja sairaala-apulaisille.
Siinäpä oli terveisiä esimerkiksi lastentarhojen tädeille, poliiseille, opettajille, siivoojille, tuomareille, kaatopaikanhoitajille, sähkömittarinlukijoille, kunnantoimiston kanslisteille, rakennustarkastajille, tiehöylänkuljettajille, diakoneille, päihdetyöntekijöille, suurtalouskeittäjille ja sairaala-apulaisille.
torstai 16. lokakuuta 2008
Monenlaisia murheita
Ihmiset tulevat vaalien alla kertomaan ehdokkaille yllättävän avoimesti erilaisista ongelmistaan. Neuvoja kysytään kaikenlaisiin pulmiin.
Eilen eräs rouva kyseli käsitystäni siitä, mihin suuntaan pankkikriisi on johtamassa. Hän oli miehensä kanssa myynyt jokin aika sitten talonsa ja rahat olivat yhdellä määräaikaistilillä. Jos pankki kaatuu, he menettävät suurimman osan elämänsä aikana ansaituista säästöistään, koska talletussuoja ei riitä kattamaan talletuksen arvoa.
En ole mitenkään talousasiantuntija, mutta totesimme, että paras ratkaisu tässä epävarmassa tilanteessa taitaa olla talletusten hajauttaminen eri pankkeihin.
Toinen rouva taas tiedusteli neuvoani, miten tulla toimeen kuukauden alle neljänsadan euron työttömyyspäivärahalla. Tunnenhan minä tietenkin kaupungin tarjoamat mahdollisuudet toimeentulotukeen ja erinäisiin muihin tukiin, mutta lähinnä saatoin tarjota siinä tilanteessa hänelle osanottoa ja sympatiaa.
Onneksi viereen sattui ulkopuolinen arjen asiantuntija, joka kuuli keskustelumme ja pystyi antamaan rouvalle vertaistukea. Kuuntelin suorastaan ihaillen kun hän selvitti tarkkaan, millaista apua erilaisista kolmannen sektorin paikoista(Pelastusarmeija, Sininauha, Adventtikirkko jne.) on saatavissa ja milloin.
Tuli mieleen, että kaupungissamme tulisi olla jonkinlainen sosiaali-infopiste, josta hätää kärsivät saisivat keskitetysti ajantasaista ja konkreettista tietoa sekä yhteiskunnan että järjestöjen tarjoamasta avusta.
Eilen eräs rouva kyseli käsitystäni siitä, mihin suuntaan pankkikriisi on johtamassa. Hän oli miehensä kanssa myynyt jokin aika sitten talonsa ja rahat olivat yhdellä määräaikaistilillä. Jos pankki kaatuu, he menettävät suurimman osan elämänsä aikana ansaituista säästöistään, koska talletussuoja ei riitä kattamaan talletuksen arvoa.
En ole mitenkään talousasiantuntija, mutta totesimme, että paras ratkaisu tässä epävarmassa tilanteessa taitaa olla talletusten hajauttaminen eri pankkeihin.
Toinen rouva taas tiedusteli neuvoani, miten tulla toimeen kuukauden alle neljänsadan euron työttömyyspäivärahalla. Tunnenhan minä tietenkin kaupungin tarjoamat mahdollisuudet toimeentulotukeen ja erinäisiin muihin tukiin, mutta lähinnä saatoin tarjota siinä tilanteessa hänelle osanottoa ja sympatiaa.
Onneksi viereen sattui ulkopuolinen arjen asiantuntija, joka kuuli keskustelumme ja pystyi antamaan rouvalle vertaistukea. Kuuntelin suorastaan ihaillen kun hän selvitti tarkkaan, millaista apua erilaisista kolmannen sektorin paikoista(Pelastusarmeija, Sininauha, Adventtikirkko jne.) on saatavissa ja milloin.
Tuli mieleen, että kaupungissamme tulisi olla jonkinlainen sosiaali-infopiste, josta hätää kärsivät saisivat keskitetysti ajantasaista ja konkreettista tietoa sekä yhteiskunnan että järjestöjen tarjoamasta avusta.
perjantai 10. lokakuuta 2008
Itsesyytöksiä
Eilen sattui Hämeenlinnan torilla tapaus, joka on askarruttanut minua parin päivän ajan.
Meidän vaaliteltallamme vieraili tuntematon noin 60 - 70 vuotias nainen, joka kasvoista päätellen oli rankan elämän kuluttama. Hän näytti olevan selvin päin ja joi toverini tarjoamaa kahvia. Itse olin vain pistäytymässä teltalla tuomassa vaalimateriaalia.
Hetken kuluttua aistin voimakasta virtsan hajua. Juttelin erään toisen puolueen ehdokkaan kanssa, joka totesi naisen laskeneen alleen. Vilkaisin naista ja huomasin, että hänen pitkät housunsa olivat märät alas saakka. Nainen seisoi koko ajan liikkumattomana paikallaan.
Poistuin torilta kiireisiini vedoten. Vasta autossa kotimatkalla tajusin, että minähän pakenin paikalta enkä jäänyt auttamaan avuttomassa tilassa olevaa ihmistä. Mietin, mitä minun olisi oikeastaan pitänyt tehdä. Poliisin kutsuminen ei olisi ollut oikea ratkaisu, koska nainen oli selvin päin. Ambulanssikin olisi ollut liioittelua, koska nainen oli tolpillaan. Olisiko pitänyt viedä omalla autolla sairaalaan? Minulla ei ollut suojamuovia, auto olisi likaantunut. Pitäisikö ottaa yhteys sosiaaliviranomaiseen? Minulla ei ollut yhteystietoja. Hätänumeroon soittaminenkin tuntui liioittelulta
Tunsin siinä tilanteessa myös avuttomuutta. Ymmärrän nyt paremmin ihmisiä, jotka kulkevat vaikean tilanteen ohi jäämättä auttamaan. Omatuntoni soimaa silti: minähän olen samanlainen, välinpitämätön lähimmäisistäni. Näinkö menettelee mies, joka mainostaa itseään vaali vaalilta vasemmaksi puolustajaksi, joka on ottanut tavoitteekseen puolustaa pienempiä, avuttomia ja vähäosaisia?
Näin pienestä sitä jää kiinni.
Meidän vaaliteltallamme vieraili tuntematon noin 60 - 70 vuotias nainen, joka kasvoista päätellen oli rankan elämän kuluttama. Hän näytti olevan selvin päin ja joi toverini tarjoamaa kahvia. Itse olin vain pistäytymässä teltalla tuomassa vaalimateriaalia.
Hetken kuluttua aistin voimakasta virtsan hajua. Juttelin erään toisen puolueen ehdokkaan kanssa, joka totesi naisen laskeneen alleen. Vilkaisin naista ja huomasin, että hänen pitkät housunsa olivat märät alas saakka. Nainen seisoi koko ajan liikkumattomana paikallaan.
Poistuin torilta kiireisiini vedoten. Vasta autossa kotimatkalla tajusin, että minähän pakenin paikalta enkä jäänyt auttamaan avuttomassa tilassa olevaa ihmistä. Mietin, mitä minun olisi oikeastaan pitänyt tehdä. Poliisin kutsuminen ei olisi ollut oikea ratkaisu, koska nainen oli selvin päin. Ambulanssikin olisi ollut liioittelua, koska nainen oli tolpillaan. Olisiko pitänyt viedä omalla autolla sairaalaan? Minulla ei ollut suojamuovia, auto olisi likaantunut. Pitäisikö ottaa yhteys sosiaaliviranomaiseen? Minulla ei ollut yhteystietoja. Hätänumeroon soittaminenkin tuntui liioittelulta
Tunsin siinä tilanteessa myös avuttomuutta. Ymmärrän nyt paremmin ihmisiä, jotka kulkevat vaikean tilanteen ohi jäämättä auttamaan. Omatuntoni soimaa silti: minähän olen samanlainen, välinpitämätön lähimmäisistäni. Näinkö menettelee mies, joka mainostaa itseään vaali vaalilta vasemmaksi puolustajaksi, joka on ottanut tavoitteekseen puolustaa pienempiä, avuttomia ja vähäosaisia?
Näin pienestä sitä jää kiinni.
perjantai 3. lokakuuta 2008
Ihmettelyn aiheita
Hämeenlinnalainen kaupunginvaltuutettu, senioripuoluetta edustava pappi, psykologi ja hautausurakoitsija Martti Salovaara oli paikallislehden järjestämässä vaalikeskustelussa arvostellut hänen mukaansa liian hienoksi remontoitua sosiaalivirastoa. Hänen mukaansa alhaisesti koulutetuille pienipalkkaisille sosiaalityöntekijöille olisi vanhojenkin tilojen pitänyt kelvata.
Ennustan tälle psykologille lyhyttä valtuustouraa.
Päätoimittaja Johanna Korhonen sai potkut ennen työn aloittamista kun hän ei Helsingin Sanomien mainion pilapiirtäjä Karlssonin mukaan ollut lestadiolainen vaan lesbo stadilainen.
Mietityttää, kumpi on Alma medialle kauheampi asia: päätoimittajan homoseksuaalisuus vai puolison vasemmistoliittolaisuus?
Jyväskylässä on judoa harrastava mies heitellyt avopuolisoaan niskalenkkiotteella lattiaan.
Onko kysymyksessä liian innokas harrastukselle omistautuminen vai eikö keski-Suomessa löydy saman sarjan harjoitusvastustajia?
Ennustan tälle psykologille lyhyttä valtuustouraa.
Päätoimittaja Johanna Korhonen sai potkut ennen työn aloittamista kun hän ei Helsingin Sanomien mainion pilapiirtäjä Karlssonin mukaan ollut lestadiolainen vaan lesbo stadilainen.
Mietityttää, kumpi on Alma medialle kauheampi asia: päätoimittajan homoseksuaalisuus vai puolison vasemmistoliittolaisuus?
Jyväskylässä on judoa harrastava mies heitellyt avopuolisoaan niskalenkkiotteella lattiaan.
Onko kysymyksessä liian innokas harrastukselle omistautuminen vai eikö keski-Suomessa löydy saman sarjan harjoitusvastustajia?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
