Itsesyytöksiä

Eilen sattui Hämeenlinnan torilla tapaus, joka on askarruttanut minua parin päivän ajan.

Meidän vaaliteltallamme vieraili tuntematon noin 60 - 70 vuotias nainen, joka kasvoista päätellen oli rankan elämän kuluttama. Hän näytti olevan selvin päin ja joi toverini tarjoamaa kahvia. Itse olin vain pistäytymässä teltalla tuomassa vaalimateriaalia.

Hetken kuluttua aistin voimakasta virtsan hajua. Juttelin erään toisen puolueen ehdokkaan kanssa, joka totesi naisen laskeneen alleen. Vilkaisin naista ja huomasin, että hänen pitkät housunsa olivat märät alas saakka. Nainen seisoi koko ajan liikkumattomana paikallaan.

Poistuin torilta kiireisiini vedoten. Vasta autossa kotimatkalla tajusin, että minähän pakenin paikalta enkä jäänyt auttamaan avuttomassa tilassa olevaa ihmistä. Mietin, mitä minun olisi oikeastaan pitänyt tehdä. Poliisin kutsuminen ei olisi ollut oikea ratkaisu, koska nainen oli selvin päin. Ambulanssikin olisi ollut liioittelua, koska nainen oli tolpillaan. Olisiko pitänyt viedä omalla autolla sairaalaan? Minulla ei ollut suojamuovia, auto olisi likaantunut. Pitäisikö ottaa yhteys sosiaaliviranomaiseen? Minulla ei ollut yhteystietoja. Hätänumeroon soittaminenkin tuntui liioittelulta

Tunsin siinä tilanteessa myös avuttomuutta. Ymmärrän nyt paremmin ihmisiä, jotka kulkevat vaikean tilanteen ohi jäämättä auttamaan. Omatuntoni soimaa silti: minähän olen samanlainen, välinpitämätön lähimmäisistäni. Näinkö menettelee mies, joka mainostaa itseään vaali vaalilta vasemmaksi puolustajaksi, joka on ottanut tavoitteekseen puolustaa pienempiä, avuttomia ja vähäosaisia?

Näin pienestä sitä jää kiinni.