Hämeenlinnassa on vuosikymmeniä ollut tilanne, että kokoomus ja sosialidemokraatit hallitsevat kunnallispolitiikkaa yhdessä. Uudessa suurkunnassakin heidän asemansa on vahva - kummallakin on 20 paikkaa 59-jäsenisessä valtuustossa.
Eilisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa - joka meni lähes puheitta läpi - tuli taas mieleeni ajatus siitä, mitä vaaroja pitkäaikaisella yksituumaisuudella, kaikista hyvistä puolistaan huolimatta, saattaa olla.
Kun asetelmat ja äänestyksen tulos on jo etukäteen tiedossa, vain harvat uskaltavat olla eri mieltä. Tämä koskee niin näiden suurten puolueiden kuin pienempienkin ryhmien valtuutettuja. He joutuvat silmätikuiksi.
Nykyisessä valtuustossa leimaamista joutui aika ajoin kokemaan demarien veteraanivaltuutettu Lea Savolainen. Onneksi Lealla on se verran hyvä itsetunto, ettei hän antanut sen häiritä, vaikka olikin välillä ryhmästään jäähyllä.
Nimitän tätä ilmiötä yksimielisyyden paineeksi. Kun sama voimaryhmä hallitsee liian pitkän ajan, syntyy yleinen mielipide, joka on usein paikallisten tiedotusvälineiden tukema, jonka mukaan suuren ryhmittymän tekemät ratkaisut ovat ainoita oikeita.
Se, joka uskaltaa asettua vastustamaan näitä ratkaisuja, on helppo leimata häiriköksi, veneen keikuttajaksi ja ties miksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Taitaa olla kuntatasolla aika yleistä, että kaikki menee aina valtapuolueiden diilaamana läpi. Varmaan turhauttavaa yrittää vaikuttaa siinä mitään.
Lähetä kommentti