Tsekkoslovakian miehitys elokuun 21. päivänä 1968 oli kenties elämäni järkyttävin kokemus. Sinä päivänä murenivat käsitykseni aatetoverieni yhtenäisyydestä ja solidaarisuudesta toisiaan kohtaan.
Olin siihen aikaan töissä helsinkiläisessä matkatoimistossa ryhmämatkajärjestäjänä ja olin varsin paljon tekemisisssä tsekkoslovakialaisten matkatoimistojen kanssa. Olin myös käynyt muutamia kertoja Prahassa ja minulla oli siellä hyviä ystäviä.
Seurasin myös aktiivisesti politiikkaa ja olin tullut valituksi vuoden 1968 alussa Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton työvaliokuntaan. Lukeuduin nuoriin radikaaleihin ja seurasin mielenkiinnolla ja myötämielellä Dubcekin ja kumppanien pyrkimyksiä luoda Tsekkoslovakiaan uutta ihmiskasvoista sosialismia.
Kun sain aamulla kuulla miehityksestä, tuntui kuin taivas olisi pudonnut niskaani. Töihin oli kuitenkin mentävä. Siellä pysyinkin tilanteen tasalla, sillä matkatoimistomme telex suolsi jatkuvasti tietoja Prahan tilanteen kehittymisestä. Meillä oli yhteys prahalaiseen CSM:n nuorisomatkatoimistoon. Se olikin ainoita toimivia kommunikaatioyhteyksiä Suomen ja Tsekkoslovakian välillä.
Iltapäivällä tuli kutsu SDNL:n työvaliokunnan kokoukseen. En voinut lähteä sinne, koska minun oli päivystettävä telexin ääressä. Minulle luettiin puhelimessa miehityksen tuomitsevan julkilausuman teksti ja hyväksyin sen epäröimättä. Näin olin ensimmäisten joukossa ottamassa kantaa miehitystä vastaan. Tämä on dokumentoituna Reijo Viitasen 1994 toimittamassa kirjassa "Punainen aate sininen vaate, SDNL 50 vuotta".
Mainittakoon, että pääsin käymään Prahassa heti syyskuussa kansainvälisessä nuorisomatkatoimistojen kokouksessa, joka järjestettiin epävakaasta tilanteesta huolimatta. Tunteet olivat vielä pinnassa. Kokouksen ja hotellin henkilökunta kantoi rintamerkkiä "Auttakaa meitä". Sain tuoretta tietoa myös tsekkiläisiltä ystäviltäni, joille ei onneksi ollut tapahtunut mitään henkilökohtaisesti ikävää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti